HEIDILLE LEIPÄÄ ILMAN GLUTEENIA, MAITOA, HIIVAA, PSYLLIUMIA JA KSANTAANIA – eikä kananmunaa

Hei Heidi, kyselin RuokaRajoitteiset FB-ryhmässämme mistä aiheista haluttiin lisää tietoa. Kerroit, että sinulla on ongelmana sopivan leivän löytäminen. Kerroit myös, että sinulle ei sovi maito, hiiva eikä psyllium, mutta sinulle käy peruna, kaura, riisi sekä tapiokatärkkelys. Syöt aamulla riisikakkuja ja illalla siemennäkkäriä. Teet itsellesi silloin tällöin peruna tai kaurarieskaa, mutta välillä haluaisit syödä myös leipää…

PIPARKAKUT KAHDESTA RAAKA-AINEESTA

Sain Allergia-, iho- ja astmaliiton Aino Loikkaselta pyynnön järjestää verkon yli jouluisen leivontaillan, jossa antaisin vinkkejä allergisille ja muille, jotka kaipaavat ohjeita joululeivontaan. Emme halunneet rajoittaa leivontaraaka-aineita, jotta jokainen pystyisi omien rajoitteidensa mukaisesti leipomaan. Tilaisuuteen oli paljon kiinnostuneita ja osallistujiakin saatiin kivasti. Parista perheestä lapsetkin innostuivat leipomaan. Illan aikana tehtiin kahden raaka-aineen pipareita riisijauhoista ja…

RÖSÄHTÄNYT VILJATON JA VEGAANI RUSINAKAKKU

Välillä pitää irrotella ja kokeilla uutta ilman sen kummempaa suunnittelua ja lopputulos on arvaten yllätys. Olen käyttänyt menestyksellisesti tapiokakiisselimenetelmää pullan sidosaineena ja kakut ovat jääneet kokeilematta. Mielessä on pyörinyt bostonkakku, mutta koska en voi syödä kanelia, sen tekeminen on tuntunut turhauttavalta. Odotan päivää, että koivun siedätysohjelma on ohi ja tämä ihana mauste palaa elämääni. Sitä…

MILLÄ MAUSTETAAN MÄMMI VUONNA 2020, KERRO TOIVEESI?

Otetaanpa jälleen pieni varaslähtö pääsiäisen viettoon ja suunnitellaan yhdessä luonnostaan gluteeniton ja vegaani hittimämmi 2020. Joten auta minua ja ehdota oma mieltymyksesi. Valitsen yhden maun toteutettavaksi ja teen siitä reseptin blogiini. Päätin vuonna 2017, että teen joka kevät uuden mämmimaun ja viime vuonna maku oli elegantisti lakritsinen. Vuonna 2018 maku oli appelsiini. Ensimmäinen, vuoden 2017…

PERUNAMUUSITASKUT ON HELPPOA TEHDÄ JÄMÄRUUISTA

Tein tänään ensimmäistä kertaa perunamuusitaskuja ja voin sanoa, että koukkuun jäin. Loistava idea, jonka pöllin Pinterestistä. Toki ne, jotka eilen illalla löysin, oli tehty vehnäjauhoilla. Innostuneena latasin kuvat RuokaRajoitteiset FB-ryhmäämme. Teen yleensä niin, kun jokin resepti onnistuu hyvin. Koska kysyntää oli reseptille, niin aloin naputella sitä tänne blogiini heti. Taskut on helppo tehdä perunamuusin jämistä,…

MINKÄLAISEN KAKKUPOHJAN SAA AIKAAN ILMAN PERINTEISIÄ RAAKA-AINEITA?

Sain yhteydenoton tänä syksynä eräältä perheeltä ja toiveena oli kakkupohja, sekä piparkakut pienelle lapselle, jolla on erittäin rajoitettu ruokavalio. Sallittuja raaka-aineita olivat riisi, vesi, sooda, suola, luumut, psyllium, mustikka ja kirkastettu voi. Muutama vihannes oli käytettävänä, mutta ne eivät päätyneet lopputuloksiin. Ihan ensin lähdin kokeilemaan saisinko aikaan piparkakut. Kokeilin eri taikinoita perinteisellä menetelmällä ja ei…

NOPEAT GLUTEENITTOMAT SEKÄ VEGAANIT MUFFINIT

Lapsenlapset viettävät tänä iltana päiväkodilla pikkujouluja ja minut hälyytettiin leivontatalkoisiin. Toiveena oli gluteenittomat muffinit. Minä tietenkin miettimään onkohan siellä muitakin rajoitteita ja joku saattaisi jäädä ilman herkkuja? Piti ottaa varman päälle. Oli pakottava tarve tehdä yhdestä pellistä luontaisesti gluteenittomat, munattomat, maidottomat, soijattomat, pähkinättömät ja vegaanit. Toisen pellin muffinit vielä sokerittomat. Olisiko iskenyt ”harrastustauti”? Näistä sokerillisista…

POPATUT RAPEAT PIPARIT LUUMUSTA, RIISISTÄ JA MUSTIKKAJAUHEESTA

Noin viikko sitten sain viestiä eräältä perheeltä. Toiveena oli saada jotain hyvää tulevaan jouluun erittäin suppealla ruokalistalla toteutettuna. Erityisesti piparkakut. Tällainen haaste oli todella mieluinen ja lopputuloksena syntyi popatut piparit. Kiellettynä olivat kaikki perinteiset piparkakun raaka- ja makeutusaineet, joten tämä oli yksi vaikeimmista haasteistani. Raaka-aineita, joita sai käyttää olivat vain riisi, vesi, suola, luumut, mustikka…